En ole enää aikoihin törmännyt siihen, että minua tytöteltäisiin. Nyt tuo sana karahti korvaani viime viikon juttukeikalla.
Jälkeen päin mietin, olisiko ollut parempi, että haastateltava olisi sanonut puhelimessa olevalle kollegalleen: ”täällä on sellainen nelikymppinen ylipainoinen rouvashenkilö jutun teossa.” Ei, tuota en olisi halunnut kuulla. Minulle olisi kyllä riittänyt, että minusta olisi puhuttu toiselle mieshenkilölle vain sävyyn: ”toimittaja on tuossa pöydän ääressä”.
|
||||||
 |
Tulin tosi hyvälle mielelle Motiivi-lehden juttukeikalla Kuopiossa, kun kuuntelin Kuopion Lyseon lukion mallia työhyvinvointiparin toiminnasta. Siellä päätettiin muuttaa asioita ajattelemalla toisin, tai ehkä palaamalla hieman yksinkertaisempiin toimintamalleihin.
Kiitos! Vuosittain jaettava Yksinpuurtaja-palkinto on hieno tapa nostaa esiin meitä itse itselleen työpaikan luoneita yksinyrittäjiä. Se, että Mikkelin Yrittäjät palkitsi tänä vuonna freelancetoimittajan, on tietyllä tavalla osoitus siitä, että kirjoittaminen mielletään työksi ei kirjoitteluksi tai puuhasteluksi. Vaikka mediakenttä on mitä suuremmassa myllerryksessä ja painettujen lehtien määrä vähenee, uskon, että suomen kielen tuottamista ei voi ulkoistaa Kiinaan. Meitä tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessakin. Niin tarvitaan myös mielenkiintoisia ihmisiä, joista juttuja tehdään – ja juttujen lukijoita. Nyt olen vakuuttunut. Joskus lehtijuttu voi kolahtaa ja innostaa ihmistä. Omalla kohdallani näin kävi eilen, kun luin vinon pinon kesän aikana kertyneitä lehtiä. Päätoimittaja Riitta Korhosen kirjoittama juttu Lenita Airistosta (ET nro 10/2013) antoi ihan hillittömästi draivia omaan arkiseen tekemiseeni. Erittelemättä sen kummemmin, mitä sain aikaiseksi, voin todeta, että juuri tätä varten lehtiä yhä tehdään ammattilaisten voimin! Keväisellä RAY:n Tukipotti -lehden juttukeikalla oli villi tunnelma. Olin tekemässä juttua monikkoperheiden pikkukokki-kurssilta, jossa oli välipalojen tekemistä opettelemassa kymmenkunta kaksosta ja kolmosta. Joskus sitä meinaa häkeltyä. Näin kävi, kun olin poistumassa Ensi- ja turvakotien liiton Enska-lehden juttukeikalta erään perheen luota. Perheen mopokortti-ikäinen poika kysyi minulta haluanko nähdä hänen moponsa ja verstaansa? Se oli suuri luottamuksenosoitus, jota ei saa jokainen talossa kävijä. ”Ai, oliks se haastattelu tänään?”, tuumasi 84-vuotias mikkeliläisrouva, kun menin tekemään Viva-lehteen (ilm. 5/2013) juttua hänen harrastuksestaan. Rouva oli yksi niistä, jotka työstivät ruumisarkun itselleen Mikkelin kansalaisopiston kurssilla kuluneen talven aikana. p.s. Onneksi rouva oli paikalla sovitusti. Juttu saatiin tehtyä, ja mikä parasta: lähtiessäni sain vielä lämpimät karjalanpiirakat mukaani. Tampereen seurakunnista alkunsa saanut Suurella sydämellä – nettipalvelu välittää vapaaehtoistyöntekijöitä eri puolilla Suomea. Tehtävien kirjo on todella laaja. Esimerkiksi mikkeliläinen Esa Ollila lukee cd:lle äänilehtiä näkövammaisia varten. Haastatellessani Ollilaa Kotimaa-lehden juttuun (ilmestyi 7.3.2013) hän totesi jossain vaiheessa päätyneensä tekemään seurakunnan kautta tarjolla olevaa vapaaehtoistyötä hieman itsekkäin perusteluin. Runsaasta valikoimasta löytyi sellainen tehtävä, joka kiinnosti häntä itseään eikä sitonut liikaa. Ehkä meillä jokaisella olisi hieman aikaa käytettäväksi johonkin satunnaiseen hyväntekeväisyystyöhön? Käydessäni juttukeikalla SPR:n Pieksämäen osaston kyläkerhossa, olin vakuttunut siitä, että kun pitää tietä auki, voi vapaaehtoistyön kautta saada oikeita ystäviä. Kerholaisten tapaaminen ei nimittäin ollut mikään väkisin koolle kutsuttu kahvitteluhetki, vaan odotettu tapahtuma, jossa oli aidosti mukavaa yhdessä. En muista milloin minua olisi jännittänyt viimeksi niin paljon, kuin mennessäni jututtamaan Jesse Passojaa. Ehkä tavatessani presidentti Tarja Halosen, tai maailman kuulun balettitanssija Vladimir Malakhovin pukuhuoneessa. Tai astuessani Savonlinnan taksin toimitiloihin, kun yksi heidän kollegoistaan oli surmattu edellisenä yönä. (Viimeksi mainittuja keikkoja en muuten kaipaa yhtään.) Mutta palataanpa Passoja Designin Jesse Passojaan. Hän on nuori panoraamakuvauksen ammattilainen, joten pelkäsin ihan hitosti, millaisen kuvan onnistun ottamaan hänestä juttuuni. Tilanne kääntyi kuitenkin edukseni. Jesse oli luonteva kuvattava, ja halusi esitellä minulle heti homman alussa gary fongin. Rimakauhu vaihtui huojentumiseen. Sain kelpo kuvan ja jutun Jessestä Uusyrityskeskus Dynamon liitteeseen, joka ilmestyi Länsi-Savon välissä jouluviikolla 2012 ja kaksi uutta mielenkiintoista tuttavuutta. |
|||||
