Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja.

Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.

Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.

Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.

Rimakauhusta huojentumiseen

En muista milloin minua olisi jännittänyt viimeksi niin paljon, kuin mennessäni jututtamaan Jesse Passojaa. Ehkä tavatessani presidentti Tarja Halosen, tai maailman kuulun balettitanssija Vladimir Malakhovin pukuhuoneessa. Tai astuessani Savonlinnan taksin toimitiloihin, kun yksi heidän kollegoistaan oli surmattu edellisenä yönä. (Viimeksi mainittuja keikkoja en muuten kaipaa yhtään.)

Mutta palataanpa Passoja Designin Jesse Passojaan. Hän on nuori panoraamakuvauksen ammattilainen, joten pelkäsin ihan hitosti, millaisen kuvan onnistun ottamaan hänestä juttuuni. Tilanne kääntyi kuitenkin edukseni. Jesse oli luonteva kuvattava, ja halusi esitellä minulle heti homman alussa gary fongin.

Rimakauhu vaihtui huojentumiseen. Sain kelpo kuvan ja jutun Jessestä Uusyrityskeskus Dynamon liitteeseen, joka ilmestyi Länsi-Savon välissä jouluviikolla 2012 ja kaksi uutta mielenkiintoista tuttavuutta.

Leave a Reply