Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja. Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.
Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.
Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.
|
Kesälomat takana ja työt alkavat. Voisimmeko kenties itse kukin viedä jotain kesätuomisia Taulumäen apteekin mallista omalle työpaikallemme?
Apteekin henkilökunta nimittäin hyödyntää tiedotuksessa intranettiä muun muassa niin, että sinne on perustettu arjen tiedon ja osaamisen jakamista helpottava Onnistumisten -viestiketju. Sinne jokainen työntekijä kirjaa ainakin yhden onnistumisen joka viikko. Se voi olla positiivinen tilanne joko asiakaspalvelussa, työkavereiden kesken tai sidosryhmien kanssa. Uusi viestiketju aloitetaan joka kuukausi ja edellisen kuukauden onnistumiset tulostetaan paperille kahvihuoneeseen. Jokainen työntekijä oppii varmasti jotakin uutta näistä kirjauksista.
Kuopion yliopistollisen sairaalan apteekissa on monta ylpeyden aiheita. Se kävi eittämättä esiin kun olin siellä Tampuriini-lehden juttukeikalla.
Erityisen hienolta minusta kuitenkin kuulosti kun varajohtaja ja apteekkari hehkuttivat suomalaista teknologiaosaamista, jolla on saatu uudenlaista älyä lääkejakeluun ja lääkkeiden valmistukseen. Hienoa työtä Newico Oy ja Hermetel Oy!
Sovin taannoin juttukeikkaa lauantaille. Ennen kuin tapaaminen varmistui, yrittäjän piti varmistaa eräs asia: asiakaspalvelussa pitää olla tarpeeksi väkeä, eikä jutuntekomme saa haitata sitä.
Kun kävin paikan päällä juttua tekemässä, sain ilokseni havaita, että juuri näin se menee. Asiakas on heille tärkein! Asiakkaita palvellaan aidon ystävällisesti ilman lisämyynnin kiiltoa silmäkulmassa.
Tein PAM:n lehteen juttua siitä, miten ravintolatyöntekijät syövät työvuoronsa aikana. Vuorotyön ja työvuorojen erilaisuuden takia hyvin vaihtelevasti, sehän oli arvattavaa. Monet juovat kahvia edelleen liikaa työpäivänsä aikana, mutta kahvin kanssa ei enää tuprutella tupakkaa. Ilahduttava muutos parempaan jo sekin.
Tein taannoin juttua Oppimis- ja ohjauskeskus Mikaelin keittiössä työskentelevästä ravitsemishenkilöstä. Hän kertoi, että työ on sikäli mielenkiintoista, että keittiössä tehdään paljon lääkärin määräämiä erityisruokavalioita koska monilla lapsilla on aistiyliherkkyyttä. Se tulee esiin esimerkiksi ruoan hajuun, makuun tai rakenteeseen liittyen. Tämän takia raaka-aineet on oltava selkeästi tunnistettavissa ja annosten pelkistettyjä. Niinkin yksinkertaisen ruoan, kuten kinkkukiusauksen, kinkut ja perunat pitää olla joillekin lapsista eri astioissa. Kovin oudolta tuntuva ajatus itselle.
Joskus oppilas on paiskannut tarjottimen lautasineen menemään. Se voi johtua monesta eri syystä, ja kuuluu sairausdiagnoosiin. ”Tilanteita ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Homma otetaan haltuun, sotku siivotaan ja oppilas käsittelee tilanteen aina ohjaajan kanssa. Sitten hän tulee pyytämään anteeksi keittiöhenkilökunnalta. Ehkä harrastuksestani rikosten ja riitojen sovittelijana on hyötyä myös työssäni.”, tuumi haastateltava.
Kyllä toimittajan ammatti on nasta ammatti. Tänään uppouduin jälleen aivan uuteen maailmaan. Sain tutustua fitnessin saloihin. Jukra miten paljon työtä muutaman sekunnin lavaesiintymiseen vaaditaan. Ja raakaa työtä. Rahkasta ja ruisleivästä puhumattakaan.
p.s. Mitenhän minulle tuli mieleen myös Outi Nyytäjän sanat: ”Sitä on kai kaikessa vähän pätevä, mutta ei missään oikein etevä.”
”Miten nuo vaunut kulkevat lumessa?” ”Onko teillä alettu jo pärjätä ilman vaippaa?” ”Mitä, osaako teidän Pekka* käyttää saksia?” Tämäntyylisiä kysymyksiä nousi esiin käydessäni jutunteossa Mikkelin Pitkäjärven seurakuntakodilla, jossa kotiäidit kokoontuvat perjantaisin. Äitien omasta aktiivisuudesta vuosia sitten syntynyt idea säännöllisille tapaamisille on hyvä esimerkki siitä, miten seurakunta voi olla osana ihmisten arkea.
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta on muuten varannut seurakuntatyöhön vuodelle 2015 noin 5,7 miljoonaa euroa. Eniten panostetaan lapsi- ja nuorisotyöhön, joihin on varattu yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa. Nähtäväksi jää, saako kotiäidit kokoontua myös tulevaisuudessa välillä jo myytäväksi kaavaillussa tilassa?
*nimi muutettu
Pikkujoulut alkavat olla tältä vuodelta mitä todennäköisimmin takana päin. Itselleni jäi erityisesti mieleen yhdet. Niissä yrityksen johto kiitti lyhyessä tervetuloa-puheenvuorossaan myös kotijoukkoja. Ilman heidän tukeaan ja joustavuuttaan ei olisi päästy tulokseen, johon yritys tässä talouden tasapainoilussa lopulta pääsi.
Toivottavasti meistä jokainen huomaa antaa edes jouluna kiitosta niille ”arjen huomaamattomille” lähimmäisilleen. Oikein hyvää joulunaikaa kaikille tämän blogin lukijoille!
Vajaa kuukausi sitten olin nii-iin harmissani haastateltavien puolesta. Vuosi sitten tehty juttu ei sopinutkaan lehtiuudistusten jälkeen joululehteen, johon juttu suurella työllä tehtiin. Haastateltavia, tavallista pariskuntaa, asia ei harmittanut, mutta minua kyllä: harvoin nimittäin tapaa niin avosydämisiä ja ihania ihmisiä! No, positiivisesti ajateltuna: nyt on vuosi aikaa etsiä jutulle julkaisija. Toivottavasti pariskunta säilyy elossa vielä ensi vuoden.
Olen tarjotellut yhteen lehteen harvakseltaan juttuja. Aiemmin olen lähes poikkeuksetta joutunut kyselemään sähköpostitse tai soittamalla juttutarjoukseni perään. Nyt tapahtui kuitenkin ihme. Toimituspäällikkö vastasi samana päivänä tarjoukseeni. Kielteisesti tosin, mutta perustellusti. Ei tullut sitä samaa ”laarit on täynnä” tai ”emme uskalla ostaa vielä ensi vuodelle mitään” -kommenttia.
Sitä jäin miettimään, oliko muutos tapahtunut sen takia, että olin tavannut toimituspäällikön aiemmin syksyllä? Onko kasvotusten tapaamalle henkilölle nolompaa jättää kuittaamatta sähköposti kuin täysin ventovieraalle?
|
|