Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja.

Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.

Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.

Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.

Syöpää ei tarvitse kaunistella

Siinä missä edellinen blogimerkintäni on syntymästä, tämä on kuolemasta. Kiinnitin nimittäin huomiota toimittaja Jaakko Hautamäestä tehtyyn muistokirjoitukseen, joka kosketti. Vaikka en Jaakkoa tuntenut, iski minuun tietynlainen haikeus. Hienoa muistokirjoituksessa oli mielestäni se, että asia sanottiin niin kuin se on. ”Kuoli nopeasti edenneeseen syöpään…” eikä vaikeaan sairauteen, kuten yleensä kliseisesti mainitaan. Syöpä on kuitenkin toiseksi yleisin [Lue lisää…]

Kun väsymys ei johdukaan pimeydestä

Moni kanssakulkija on valittanut väsymystään taapertaessaan pimeässä syksyssä. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että joillekin väsymyksen kanssa eläminen saattaa olla ympärivuotista. Tämä voi johtua aivovammasta, jonka asianosainen on saanut esimerkiksi pudotessaan tai kaatuessaan, liikenneonnettomuudessa tai väkivallan seurauksena. Arvion mukaan Suomessa elää noin 100 000 henkilöä, joilla on pysyvä aivovamman jälkitila.

Itse perehdyin aivovammoihin tehdessäni juttua puolitutusta [Lue lisää…]

Pieni apu arjessa antaa paljon

Olen saanut niin tarpeekseni kaiken maailman facebook-päivityksistä ”Pistä tämä seinällesi jos lähipiirissäsi on joku erityissairas, yksinasuva vanhus, syöpää sairastanut jne.” Kyllä pienikin apu, olkoonpa se sitten vaikka vain kaupassa käynti, roskapussin vienti tai kyydin tarjoaminen, on paljon vaikuttavampi tapa tehdä hyvää kuin tekstien kopioiminen fb:ssa. Tämän olivat todenneet myös Leijonaemot keskusteluissaan. Eilen koin jälleen, miten [Lue lisää…]

Tuulilasin takaa

Kömmin vähemmän tottuneesti jäteauton apukuskin paikalle Mikkelin Rantakylässä. Maisema avautuu välittömästi ihan uudella tavalla. Pyörätietä viuhtovat pienet koululaiset näyttävät todella pieniltä ison auton ohjaamosta katsottuna. Hetkeä myöhemmin hämmästelen peilien määrää ja havahdun, että kuskin ja minun väliin mahtuu ajotietokone näyttöineen ja nappuloineen. Biojätteen keräilykeikka alkakoon: Ensimmäinen kohde on omakotitalo. Seuraavaksi koukataan taloyhtiön biojätteet. Pian olemme [Lue lisää…]

Liikunnallinen marginaalitapaus

Mikkelin kaupunki lähetti taannoin kyselyn kaikille vuonna 1936 syntyneille kaupunkilaisille. Kyselyssä haluttiin selvittää, miten tämä ikäluokka pärjää kotonaan ja kuka tarvitsee mitäkin apua. Joukkoon mahtui ainakin yksi marginaalitapaus. Hyväkuntoinen nainen vastasi kysymyksiin niin poikkeavasti, että hän katsoi parhaaksi pistää vastauskuoreen mukaan ystävällisen saatekirjeen, etteivät kyselyn lähettäneet pidä vastaajaa ymmärtämättömänä hömelönä. Nainen tunnusti olevansa marginaalitapaus ja [Lue lisää…]

Yksinpuurtajia riittää

Viime viikolla tein lehdistötiedotteen Mikkelin Seudun Yrittäjien Yksinpuurtaja -palkinnon 2011 saajasta. Palkinnon tänään Yrittäjän päivänä vastaanottanut Arto Myyryläinen oli silminnähden iloinen tunnustuksesta, joka tuli yli 20 vuoden yksinyrittämisen jälkeen. Perinteikkään osto- ja myyntiliikkeen omistajaa kiitetään palkintoperusteissa positiivisesta asenteesta, jolla hän on vuosikaudet palvellut sekä vakituisia että satunnaisia asiakkaita. Juuri näitä, arjen ahertajia meillä riittää. Onneksi [Lue lisää…]

Energiaa haastateltavasta

Kävin eilen Voi Hyvin -lehden juttukeikalla. Haastateltavalla oli takanaan melkoinen määrä elämänkolhuja, eikä ihan niistä pienimmistä edes puhuttu.

Eräs kaverini kyseli keikan jälkeen sainko siitä energiaa vai imikö haastateltava kaiken? Ilokseni sain todeta, että haastateltavani oli tälläkin kertaa selviytyjä. Yleensäkin jututettavani ovat ihmisiä, jotka suhtautuvat elämäänsä myönteisesti ja joista säteilee positiivista energiaa ympäristöönsä.

Siinä yksi [Lue lisää…]

Vauhdilla eroon ylipainosta

Juice Leskinen sanoi aikoinaan, että: ”Ei ole väliä onko yli- vai alipainoinen kunhan on tasapainoinen.” Pieksämäkeläiselle, vähän päälle nelikymppiselle naiselle, tähän tavoitteeseen pääsy on vaatinut paljon.

”Luoja yksin tietää kuinka monta kaalikeittodieettiä olen kokeillut”, hän toteaa. Lopulta vuoden 2009 syksyllä löytyi terveyskeskuslääkäri, joka kirjoitti hänelle lähetteen mahalaukun pienennysleikkaukseen.

Kiloja lähti vuodessa kuutisenkymmentä. Pelkkää leikkausta odottaessa. [Lue lisää…]

Kuorolaulun suosio huikeassa kasvussa

Usein yksi aihe synnyttää freelancerille useamman jutun eri näkökulmista. Tänä keväänä olen perehtynyt kuorolaulun saloihin parin hyvin erityyppisen kuorolaisen kautta. Toinen on laulanut pienestä pitäen ja toinen on aloittanut lauluharrastuksensa aikuisiällä laulutaidottomien ryhmässä.

Yhteistä harrastajille on se, että kumpikin kehuu kuorolaulussa piilevää yhdessä tekemisen tunnetta. Kuorolaulu on joukkuepeliä, jossa on kuunneltava tarkalla korvalla muita laulajia [Lue lisää…]

Paras juttu

Joskus sitä pääsee todella mehevän aiheen päälle ja onnistuu vielä toteutuksessakin. Tämä kyllä hivelee arkisessa aherruksessa.