Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja. Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.
Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.
Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.
|
Välillä sitä kokee olevansa etuoikeutettu, kun pääsee tekemään juttuja aiheista, joista hyötyy itsekin. Näin kävi esimerkiksi Yhteishyvän Lukijan toive -juttua tehdessä. Monta pukeutumisneuvojan oppia jäi matkaani vastaisen varalle, eikä voida missään nimessä sanoa, että olisin käyttänyt ammatillista asemaani väärin.
Reilu kymmenen vuotta sitten tein paljon yhteistyötä poliisien kanssa. Päivittäisiin rutiineihini kuului muun muassa säännölliset soittokierrokset, jossa tsekkasin onko mitä uutisen arvoista tapahtunut. Tänä päivänä poliisit tekevät paljon tiedottamista itse. Toisinaan tiedotteita joutuu kuitenkin ”paikkaamaan”.
Tänään minua ilahdutti Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos: ”Viitaten aiemmin julkisuuteen toimittamaamme tiedotteeseen, josta puuttuivat pisteet, haluamme tarkentaa, etteivät pisteiden puuttumisen syynä ole [Lue lisää…]
Moni kanssakulkija on valittanut väsymystään taapertaessaan pimeässä syksyssä. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että joillekin väsymyksen kanssa eläminen saattaa olla ympärivuotista. Tämä voi johtua aivovammasta, jonka asianosainen on saanut esimerkiksi pudotessaan tai kaatuessaan, liikenneonnettomuudessa tai väkivallan seurauksena. Arvion mukaan Suomessa elää noin 100 000 henkilöä, joilla on pysyvä aivovamman jälkitila.
Itse perehdyin aivovammoihin tehdessäni juttua puolitutusta [Lue lisää…]
Kömmin vähemmän tottuneesti jäteauton apukuskin paikalle Mikkelin Rantakylässä. Maisema avautuu välittömästi ihan uudella tavalla. Pyörätietä viuhtovat pienet koululaiset näyttävät todella pieniltä ison auton ohjaamosta katsottuna. Hetkeä myöhemmin hämmästelen peilien määrää ja havahdun, että kuskin ja minun väliin mahtuu ajotietokone näyttöineen ja nappuloineen. Biojätteen keräilykeikka alkakoon: Ensimmäinen kohde on omakotitalo. Seuraavaksi koukataan taloyhtiön biojätteet. Pian olemme [Lue lisää…]
Uusi vuosi, vanhat kuviot. Tähän johtopäätökseen tulee kun seuraa liikuntaryhmien muodostelmia.
Zumbaajat ja muut jumpparit menevät takuuvarmasti sille samalle paikalle, jossa ovat tottuneet olemaan viime syksystä saakka. Sitten sekaan eksyy joku lajin vasta-alkaja, joka sotkee pakan täysin. Tai kenties konkari, joka uskoo siihen, että aivot kaipaavat vaihtelua.
Entä mitä tapahtuu, jos työpaikan kahvihuoneessa istuukin ”väärälle [Lue lisää…]
Aina ei tiedonkulkuun tarvita intranettiä tms. monimutkaiselta ja kenties aikaa vievää menetelmää. Näin toimii tiedottaminen erään mikkeliläisen kahvila-ravintolan henkilökunnan kesken. Ja tiskin alla olevaa päiväkirjaa on kuulemma luettu niin, että sitä on pitänyt aina välillä teippailla.
Suomen suvi on upeimmillaan. Vihreys kätkee kuitenkin alleen melkoisen törkymäärän tien pientareilla. Asfattiviidakossa ”mäyräkoirien” kuoret ja lasinsirut kertovat karua totuutta. Vastuuntunnotonta porukkaa taivaltaa suviöissä.
Aivan päinvastainen fiilis tuli vieraillessani juttukeikalla savonlinnalaisella rakennustyömaalla. Siellä oli siistimpää kuin valtatien varrella olevalla levähdysalueella! Ihmettelyäni perusteltiin työturvallisuudella. Järkeen käypä näkökulma.
Viimeisen viiden vuoden aikana on kuulemma tapahtunut selkeä muutos [Lue lisää…]
|
|