Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja. Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.
Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.
Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.
|
Mieheni tavoitteli lomamme aikana meille tutuksi tullutta lvi-alan yrittäjää. Hän vastasi tekstiviestillä olevansa lomalla pohjoisessa. Onneksi meillä ei ollut akuuttia hätää, eikä ollut tarvetta alkaa etsiä uutta putkimiestä. Päin vastoin, olin iloinen, että kaveri oli lomalla.
Muutamaa viikkoa myöhemmin mieheni soitti autokorjaajalle. Hänkin ilmoitti olevansa lomalla ja palaavansa töihin elokuun lopussa. Jälleen tunsin tyytyväisyyttä, vaikka [Lue lisää…]
|
|