Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja. Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.
Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.
Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.
|
Otin haasteen vastaan En ole erityisemmin innostunut Facebookissa ilmestyviin nykyajan kiertokirjeisiin. Nyt osui kohdalle sellainen, johon jopa sytyin. Sain nimittäin arkikuvahaasteen eli tehtävänä on yhdellä tai useammalla kuvalla kuvata arkea viiden päivän ajan.
Innostuin haasteesta siksi, että tavallista arkea tulee tallennettua ihan liian vähän. Ja eihän sitä tiedä, vaikka viiden päivän aikana syntyy jotain kuvituskuvamateriaalia myöhempää tarvetta varten.
|
|
Asiaa!
http://yle.fi/uutiset/pekka_pekkala_miksi_arkihaaste_voi_pelastaa_facebookin/7201762
Ihanaa katsella mitä muut tekee arkisin. Jotenkin näiden lasten ja arjen kanssa välillä niin jumittuu tänne omaan mökkiin ja unohtaa nähdä ihmisiä livenä! Hanna S.