Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja.

Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.

Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.

Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.

Mahdottoman energisiä marttoja

Tehdessäni juttua marttojen toiminnasta Savonlinnassa, tulin vakuuttuneeksi siitä, että martat osaavat mitä vain. Ja mitä he eivät osaa, sen he opettelevat.

Marttoja yhdistääkin tietynlainen uteliaisuus elämään. Tätä mieltä ovat Savonlinnan Keskikaupungin Martat. Jutun heistä voi lukea Martat-lehdestä, joka ilmestyy 6. syyskuuta.

Uteliaisuuden lisäksi myös käytännöllisyys taitaa olla marttojen selkärangassa. Lisäksi pitää ihailla marttojen kykyä johtaa ja pitää hommat hallussa. Monet heistä ovat saaneet oppinsa arkielämästä. Osa kuitenkin hakee lisäoppia parisadan muun naisen tavoin Naisten valmiusliiton järjestämästä HIMOTTU 10 -suurharjoituksesta, joka pidetään Mikkelin Karkialammen varuskunta-alueella 17.-19. syyskuuta.

Leave a Reply