Työstän parhaillaan juttua monimuotoisista perheistä ja seuraa tunnustus: en ollut edes kuullut sellaisesta kuin apilaperhe, ennen kuin menin kuuntelemaan sosionomiopiskelijoiden opinnäytetyötä erilaisista perhemuodoista.
Onnekseni huomasin keväällä Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opinnäytetyöstä syntyneen Minun perheeni -kuvakirjan julkistamistilaisuuden, joka pidettiin työelämäkumppanina olleessa päiväkoti Vilttihatussa. Tilaisuus oli mainio osoitus siitä, millaista yhteistyö työelämän ja oppilaitoksen välillä voi olla. Ja samalla muistutus siitä, mistä kaikkialta niitä juttuaiheita voi bongata.
Leave a Reply