Toimitus kokeili Rumpukaraokea

Astun rumpuja täynnä olevaan huoneeseen hieman arastellen. Ensin tutustutaan rumpusettiin. Sitten lämmitellään ranteet ja sormet, ja opetellaan pitämään oikein kiinni rumpukapuloista. Pikkuhiljaa etsitään myös jaloille omat paikkansa. Siitä kuulokkeet korville ja toimeen.
Mielestäni karaoke on siinä mielessä väärä sana tälle touhulle, että muita puolikaaressa olevia rumpaleita en kuule. Eivätkä he minua. Korviini kantautuvat Pasi Juvosen ohjeet ja neuvot. Olen vähän kuin tennisottelussa. Vuoron perään suuntaan ja toiseen: pum ja pam, pum ja pam. Se vielä menee. Mutta entä kun pitäisi kyetä lyömään samaan aikaan niilla kapuloilla? Pienen hapuilun jälkeen sekin alkaa sujua. Siirrytään seuraavaan komppiin: pum pum pam, pum pum pam.
Pasi Juvonen heijastaa näytölle Queenin We will rock you -videon. ”Heitämme keikan” sen tahtiin. Pian huomaan syttyväni hommaan ja rentouskin alkaa tulla soitantaan. Ylimääräisiä kikkailuja en rohkene kokeilla, enkä laulamista!
Tunnin lopuksi kuunnellaan soitannastamme tehty äänitys. Samalla huomaan, että vajaan tunnin jälkeen säärten etuosat kipunoivat. Selkäpinta ja otsa tuntuvat hikisen nihkeiltä. Hartioissa kiertää veri ja reisissä on outo tunne. Arvostus ammattirumpaleja kohtaan kasvoi kertaheitolla menetettyäni rumpuneitsyyteni. Lue koko juttu Rumpukaraokesta uusimmasta Yrittäjästä (5/2011).
Kuva: Paula Myöhänen