Blogia onnistumisista kirjoittaa Jaana Matikainen, mikkeliläinen hyvänmielen toimittaja.

Blogi syntyi ajatuksesta koota "Editor's Cut" tyylistä materiaalia juttujen taustoista.

Tavoitteena on tarjota ihmisille ideoita ja esimerkkejä elämän pienistä - ja miksei isoistakin positiivista asioista.

Toivon, että täältä löydät ideoita oman onnellisuutesi polulle. Tai jos tiedät henkilön, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi valtakunnan mediassa, voit antaa juttuvinkkiä tätä kautta.

Sosiaalinen media toimittajan työvälineenä

Vajaan puolen vuoden jälkeen verkoistoituminen Facebookin ihmeellisessä maailmassa on tuottanut tulosta. Löysin naamakirjan kautta haastateltavat kahteen lehtijuttuun. Toiseen onnistuin löytämään jututettavan facebook-ryhmän kautta, ja toiseen omasta kaveripiiristäni.

Juttukeikalle mennessäni tajusin, että tuskin olisin huomannut edes kysäistä puolitutulta yrittäjäkaverilta tietäisikö hän ketä jututtaa kyseisestä aiheesta? Ja miten vaivatonta haastateltavaa olikaan etsiä tällä tavalla? Asia ikään kuin eli omaa elämäänsä ja sitten vain tehtiin työ pois.

Myös sen olen huomannut, että toimittajat osaavat napata tehokkaasti juttuaiheita naamakirjapäivityksistä. Itse olen syöttänyt facebookin kautta tietoisesti jo kaksi tärppiä maailmalle, ja kumpikin ylsi juttuaiheeksi paikallisiin medioihin. Kannattaa siis miettiä ennen kuin enteriä painaltaa.

4 comments to Sosiaalinen media toimittajan työvälineenä

  • Jaana

    Huippuajattelija Alf Rehnin haastattelu uusimmassa Gloriassa (elokuu 2010) on lukemisen arvoinen. Hänen mielestään liike-elämässä on aika jättää hyvästit machoilulle ja perinteiselle insinöörijohtamiselle. Nousussa ovat emännöinti, kommunikointi, hoivaaminen ja mahdollisuuksien luominen.

    Sosiaalinen media on Rehnin mukaan kuin teiniseksiä. Kaikki puhuvat siitä ja kaikki haluavat harrastaa sitä. Jos joku pääsee sitä tekemään, lopputulos on usein huono ja sottainen.

  • Samaa mieltä! Olen juuri napsinut Facebookin kautta jututettavia gallupiin, johon piti kaivaa tietynikäisiä naisia. Ja aiheita tulee, tai ainakin ideoita kuin tavallisen työpaikan kahvipöydässä. Yksi kirjakin on privaattiluukun kautta tilattu, mutta se projekti ei koskaan toteutunut. Ehkä kaikkien onneksi.

  • Hihi. Nyt äkkäsin, että kommenttini näyttää kuin olisi samaa mieltä Alfin kanssa. Olen siis samaa mieltä Jaanan postauksesta sosiaalisesta mediasta toimittajan työkaluna – en teiniseksikommentista. Alf on näköjään harrastanut teininä vain huonoa seksiä…bad for him.

  • Jaana

    Miten se olikaan…kannattaa miettiä ennen enterin painaltamista. Ja medianlukutaito, se on ihan oma lajinsa 😉

Leave a Reply